Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Aikuisetkin ansaitsisivat maailman parhaan neuvolan

Tuki ja turva. Nämä sanat kuvaavat ehkä parhaiten Parikkalan äitiys- ja lastenneuvolaa, jonka palveluita pääsin käyttämään noin vuosien 1994-2007 välisenä aikana.
Ihan jokaisen kerran, kun avasin neuvolan oven, olin tyytyväinen veronmaksaja. Ja kun vauvat olivat syntyneet ja tuotu kotiin, neuvolan tädin vierailu oli merkkitapaus.  
Neuvola oli siis mahtava paikallinen palvelu, ja neuvolakäynneillä tajusi, ettei ole olemassa niin pientä asiaa, joka ei olisi merkittävä, kun ollaan tekemisissä maailman tärkeimpien asioiden eli lasten kanssa.
Tuohon maailman aikaan neuvolan tädin tavoitti hyvin puhelimellakin, enkä koskaan kokenut, että soitinpa nyt turhasta, vaikka Sirpalla ja Marja-Leenalla saattoi puhelimeen vastatessaan olla juuri päivän hektisin vaihe menossa.
Kiitos ihan kaikesta!
Eipä Arvo Ylppö ehkä vielä vuonna 1922 tajunnut, millaista instituutiota oli perustamassa, kun hän avasi työpaikalleen Lastenlinnaan pienten lasten hoidon neuvonta-aseman.
100-vuotiaalla suomalaisella neuvolalla, neuvola -nimen muuten keksi Ylpön kollega Viljo Rantasalo, on ollut tavattoman suuri merkitys imeväis- ja äitiyskuolleisuuden ja erilaisten tautien ehkäisyssä, kansanterveyden edistämisessä, lasten rokotusohjelmien toteuttamisessa, henkisen tuen antamisessa perheille.
Neuvolat tavoittavat käytännössä kaikki suomalaiset lasta odottavat ja lapsiperheet eikä täysin samanlaista järjestelmää ole missään muualla maailmassa. Hyvä Suomi, jälleen kerran.
Neuvolan tarjoama käsi ulottuu perheisiin aina siihen saakka, kunnes lapset lähtevät kouluun ja kouluterveydenhoidon hoteisiin. Side perheisiin löystyy tässä vaiheessa usein vääjäämättä etenkin, kun lapsista tulee nuorisoa.
Vanhemmat taas saavat pärjätä pitkälle omillaan, kukaan ei enää ole kiinnostunut äidin verenpaineesta, jaksamisesta tai ylikiloista sen jälkeen, kun äitiysneuvolan ovi sulkeutuu.
Miksi neuvolatoimintaa ei voisi laajentaa koskemaan myös aikuisia, naisia ja miehiä?
Samaa kyseli taannoisessa 60-vuotishaastattelussa (HS) myös entinen pääministeri Antti Rinne, jonka mukaan aikuisten neuvoloissa voitaisiin tehdä etenkin ennaltaehkäiseviä terveystarkastuksia. Hän oli herännyt ajatukseen päädyttyään tehohoitoon ja kalliiseen erikoissairaanhoitoon, kun kukaan ei osannut kiinnittää huomiota hänen sydänoireista kieliviin sinisiin huuliin ja harmaaseen kasvojen väriin.
Myös emeritusprofessori Juhani Leppäluoto puhui taannoin samasta asiasta (HS): aikuisneuvolat antaisivat ohjeita ja toimenpiteitä sairauksien ehkäisyyn, tutkisivat tavallisten sairauksien riskitekijöitä ja ohjaisivat terveellisiin elintapoihin. Neuvola helpottaisi myös nykyisiä terveydenhoidon ongelmia ja kustannuksia.  
Suomessa henkilöautoille on rakennettu kattavampi huoltosysteemi kuin aikuisille ihmisille. Se on aika erikoista. Etenkin, kun moni auton omistaja todellakin huollattaa ja hoivaa peltilehmäänsä paljon paremmin kuin itseään.

Kommentoi

Hae sivuilta