Julkaistu 
Aleksi Keränen

Sarjatulta verkkokalvoille

Teknologian kehitys on muuttanut kekkosslovakialaisen kahden kanavan lineaarisen television kaoottiseksi kyberavaruudeksi ja tuhansien taivaskanavien tantereeksi. Suoratoistopalvelujakin on siinnyt kuin sieniä sateella. Tämä on johtanut siihen, että kaltaisellani sarja-ahmijalla (eikä nyt välttämättä puhuta ruokailutottumuksista) on onnen päiviä kuin Fonziella konsanaan.

Suoratoistopalveluvärisuoran maksimoimiseksi on joidenkin tilausten kohdalla tehty yhteistyötä. Tunnustan loisivani äitini Netflixissä käyttäjänimellä Irma & orjat. Kyseinen Irma on maatiaiskissa eikä häntä ole vahingoitettu nimeämis- tai katseluprosessien aikana.

Vanhempani puolestaan kuikuilevat Viaplayn brittidekkari- ja nordic noir -antia joskus niinkin hanakasti, että tili paukkuu tukkoon ja vieläpä täällä maksajan päässä. Erästä Liverpool FC:n jalkapallo-ottelua katselemaan ryhtyessäni Viaplay intti pontevasti, että molemmat yhtäaikaiseen toistoon sallitut laitteet ovat käytössä ja kolmin ei ole kaunihimpi: lopeta jompikumpi käynnissä olevista lähetyksistä.

Ei muuta kuin luuri käteen ja luukuttamaan, että onko sitä Komisario Frostia nyt aivan pakko katsoa kahdessa huoneessa yhtä aikaa. Olikin käynyt niin, että vanhempieni Chromecastissa kummitteli käytössä olleen tabletin lisäksi toisen puhelin ja tämä tulkittiin kahdelta ruudulta katsomiseksi. Yhteys poikki toisesta laitteesta, sitten saivat pyöriä niin nahkakuula kuin rikosmysteerikin.

Yksi ärsyttävimmistä asioista nykyisessä suoratoistopalvelujen täyttämässä maailmassa on se, etteivät joidenkin sarjojen kokonaiset tuotantokaudet paukahda kerralla katsottavaksi, vaan katsojat sitoutetaan perinteisen television malliin ”kerta viikossa” -annosteluun. Tiedossa on myös, että maailmassa on oikeitakin ongelmia.

Olen katsonut Twin Peaksin kaksi ensimmäistä tuotantokautta lähemmäs kymmenen kertaa. Sarjan huippuhetkinään sisältämä ja synnyttämä tunnelma on musiikkia myöten ainutkertaisen huikea. Voin puolitoista vuotta sarjan Suomen tv-ensi-illan jälkeen syntyneenä helpottuneena todeta, että onneksi ensimmäistä katselukierrosta ei tarvinnut televisiosta toljotella, hulluksihan sitä olisi tullut odotellessaan ja spekuloidessaan.

Internetin ihmeellisessä maailmassa liikkuu huhu, jonka mukaan viimeisiään vedelleen Neuvostoliiton johtaja, äskettäin edesmennyt Mihail Gorbatsov olisi soittanut USA:n silloiselle presidentille George H. W. Bushille ja kysyneen tältä Laura Palmerin murhaajan henkilöllisyyttä. Anekdoottia on sittemmin kritisoitu ja epäilty vahvasti sepitetyksi, mutta piti tarina paikkaansa tai ei, on silti hienoa spekuloida, kuinka paljon ”Gorbaakin” sarja (ainakin väitetysti) kiinnosti.

Twin Peaksin luonut David Lynch teki vastaavanlaisen tempun uudelleen reilua neljännesvuosisataa myöhemmin. Twin Peaksin 18 jaksoa sisältävä kolmas kausi on sen verran sekavaa menoa, että viikoittaisannoksen päätteeksi pystyi huokaamaan vain, että kai tämä on ihan yhtä hienoa televisiota mitä sarjan aiemmat kaudet, muttei tästä vaan mitään ymmärrä. Se toisaalta lienee Lynchin ja kirjoittajatoverinsa Mark Frostin perimmäinen tavoitekin.

Kommentoi

Hae sivuilta