Julkaistu 
Elina Hyvärinen

Kirjoittaminen on ajattelemista

”Lähettäkää vaikka joku kesätoimittaja”, näin päättyi eräs sähköpostiviesti, joka tuli lehtemme toimitukseen kesällä. Viesti sisälsi juttuvinkin ja päätyi lopulta kenenkä muun kuin itse kesätoimittajan työpöydälle. Ja hyvä niin.
Tänä kesänä on paikallislehden toimituksessa ollut varsin vilkasta, ja välillä on tuntunut siltä, että juttuvinkkejä on tullut ovista ja ikkunoista.
Tosin kokeneempien kollegojen mukaan kyseessä on ollut vain ihan normaali kesä, viime kesänä kun vielä elimme hieman koronan jälkimainingeissa.
Toinen kesäpestini Parikkalan-Rautjärven Sanomissa lähenee loppuaan. Ei voi kuin ihmetellä, mihin aika taas katosi. Oikeasti. Toki ajankulu on erilaista töitä tehden kuin vaikka lomaillen. Etenkin, jos sattuu olemaan töissä, jossa on päiviä jotka saattavat vierähtää vain ja ainoastaan kirjoittaen. Sille, joka ei ole kokeillut kirjoittaa 8 tuntia päivässä, voin kertoa, että se on ihan täyttä työtä ja työpäivä saattaa humpsahtaa niin, ettei sitä edes huomaa.
”Writing is closer to thinking than speaking” lukee muistikirjani takakannessa.
Lainaus on peräisin Joseph Joubertin tekstistä. Joubert oli ranskalainen moralisti ja esseisti, joka eli 1700–1800-lukujen taitteen Pariisissa.
Reilut kaksisataa vuotta myöhemmin voin edelleen allekirjoittaa Joubertin oivalluksen. Kirjoittaminen on ajattelemista, ja lehtikirjoittaminen se vasta ajattelemista onkin.
Kesän aikana lukuisina aamuöinä olen herännyt siihen, että unen ja valveen rajamailla yritän muotoilla jotain asiaa sanoiksi mahdollisimman tiiviisti ja näppärästi ilmaistuna. Uni ei ole mitenkään ahdistava, mutta ehkä se kertoo siitä, että jos koko päivän pelaa sanojen kanssa, tekee sitä ilmeisesti myös unissaan.
Ehkä suurin haaste lehtikirjoittamisessa on kahden kesän kokemuksella se, että elävästä todellisuudesta täytyy valita vain osa ja muotoilla se tekstiksi niin, että lopputulos vastaa oikeassa suhteessa kokonaisuutta. Samanlaisen dilemman eteen joutuu myös esimerkiksi dokumenttielokuvan tekijä, vaikka hänellä onkin ehkä enemmän repertuaaria ja taiteellista vapautta valinnoissaan.
Koko todellisuutta ei voi eikä tarvitsekaan tallentaa.
Lopulta kaikki on kuitenkin aina jonkun eli tekijänsä tai kirjoittajansa valintaa. Isosta materiaalimäärästä jotain otetaan mukaan, jotain jätetään pois.
 Sillä, mitä ja miten kirjoitetaan ja mitä sanoja käytetään on siis merkitystä.
Tänä kesänä olen miettinyt sitä, että kirjoittaja on myös vallankäyttäjä - mutta myös asioiden näyttäjä. Sillä ei ehkä ole koko maailman mittakavassa suurta merkitystä, kenellä oli iso raparperi tai oppiko joku soittamaan ukuleleä, mutta se, että ihmisiä ja tapahtumia tuodaan esille paikallislehden sivuilla (kirjoitetusti eli ajatellusti) rakentaa yhteistä paikallista todellisuuttaan joka kerta. Ja se ei ole pieni asia.

Kommentoi

Hae sivuilta