Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Kesäduunista hyviä muistoja?

Parikkalan Urheilijoiden pieni, matkailuvaunusta tehty kioskivaunu. Se oli ensimmäinen kesätyöpaikkani 1980-luvun alussa, kun ikää oli noin 15 vuotta.
PaU:n kantava voima Siitosen Ilmari perehdytti työhön ja sen jälkeen kuskasi vaunua aina päivittäin Pitkälammen levähdysalueelle, jossa jäätelö- ja limpparikauppa kävi kuin siimaa.
Ja kun Harjulinnan kentällä pidettiin isompia kisoja, vaunu siirrettiin nököttämään kentän laidalle, ja silloin myynnissä oli myös höyrykattilassa kypsennettyä lenkkimakkaraa.
Kioskissa tehtiin kahta vuoroa, joten päivässä töitä oli muistaakseni viisi tai kuusi tuntia, ja palkka 10 markkaa tunnilta.
Ensimmäisestä kesäduunista on jäänyt hyvät muistot, vaikka eräitä tuskanhikisiä minuutteja vietinkin vaihtorahoja laskiessa: yhteenlasku kun ei ole koskaan ollut vahvoja puoliani.
Onneksi matematiikkaa tarvitaan vähemmän nykyisessä ammatissa, johon sain kipinän –  en alkuun kesäduunista –  vaan yläasteen TET-harjoittelusta sanomalehti Karjalaisen toimituksessa Parikkalassa. Konkaritoimittaja Pentti Siitonen käytti kirjaimellisesti koko viikon perehdyttääkseen minua työhön, josta tulikin muutaman vuoden päästä unelma-ammattini. Tein viikon aikana  jopa elämäni ensimmäiset lehtijutut Karjalaiseen, ja ne julkaistiin.
Ennen kaikkea se, että työnantaja arvostaa kesäduunariakin niin paljon, että huolehtii kunnollisesta työhön perehdytyksestä, onkin kaiken aa ja oo – olipa kyse sitten koko kesän jatkuvasta tai parin viikon mittaisesta pestistä.
Olkoon kesätyöpaikka sitten kaupassa, kahvilassa, ravintolassa, lehden toimituksessa, tehtaalla, leipomossa, työpaikka on tekijälleen usein ennestään tuntematon, työkaverit vieraita, työ outoa  – ellei joku neuvo, ohjaa ja opasta, tarvittaessa ihan kädestä pitäen.
Helsinkiläisen ravintola Kappelin johtaja Santeri Uusitalo kertoo, että heillä aloitteleva työntekijä saa kolmeksi ensimmäiseksi työvuoroksi kummin, joka opastaa noviisin työhön. Mahtava idea. ”Perehdyttäminen korostuu. Nuorista pitää tehdä meille ammattilaisia lyhyessä ajassa. Se vaatii esihenkilöiltämme paljon”, Uusitalo totesi Helsingin Sanomien jutussa 13.6.  
Se, että vaikkapa ravintolassa palvelee henkilö, joka ei esimerkiksi tiedä, että asiakkaita tervehditään, miten kuohuviinipullo avataan tai mistä voisi kysellä tarjolla olevan kalan alkuperää, ei ole suinkaan nuoren, ehkä pari päivää sitten töihin tulleen työntekijän vaan yrittäjän ja muiden työntekijöiden vika: jokin on tökkinyt ja pahasti uuden työntekijän perehdyttämisessä.
Nuorelle kesätyö on usein ensimmäinen askel työelämään. Lyhyestäkin pestistä voi parhaimmillaan saada arvokasta oppia ja kokemusta tulevien vuosien varalle. Toivottavasti työpaikoilla ymmärretään tämä ja kaikki omalta osaltaan pitävät huolen siitä, että nuori saa kesäduunistaan paitsi arvokasta kokemusta ja oppia myös niitä hyviä muistoja.
Sellaisia, joita kannattaa muistella vielä 40 vuoden jälkeenkin.

Kommentoi

Hae sivuilta