Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Arvorakennukseen uutta elämää?

Parikkalassa ja toki monissa muissakin pikkukunnissa on totuttu viime aikoina kuuntelemaan puuduttavaa säästömantraa. Säästää pitäisi sieltä sun täältä, jotta suurin piirtein edes pysyttäisiin hengissä.
Peruspalveluista ei kuitenkaan voi leikata, koska niiden järjestäminen on kunnan velvollisuus ja perustehtävä – mutta ”toissijaisuuksista”, kuten kulttuurista ja muusta ”ei niin tärkeästä” voi  –  ja tästä on saatu tuta Parikkalassakin.
Viimeksi sivistystoimi lohkaisi aimo palan musiikkiopistolta sekä taitokeskukselta. Lasten ja nuorten tavoitteellisista musiikkiopinnoista aiempaa suurempi osa jäänee nyt vanhempien maksettavaksi, mikä ei ainakaan innostane uusia opiskelijoita harrastuksen pariin. Sivistyslautakunta käsitteli asiaa eilisiltana.
Taitokeskus on lopettamassa toimintansa Parikkalassa kokonaan. Osasyynä tähän voi olla yksinkertaisesti myös se, ettei kursseilla ja kangaspuiden ääressä käy enää tarpeeksi maksavia asiakkaita ja että talo on vajaakäytöllä.
Tästä sain kokemusta itsekin, kun vuosi sitten talvella päätin tehdä aikuiselämäni ensimmäisen käsityön eli taitokeskuksen kurssiohjelmaan kuuluneen lampunvarjostimen. Olin kurssin ainoa opiskelija ja totisesti sain yksilöllistä ohjausta kädestä pitäen. Mieleen kuitenkin tuli, että kyseisen käsityön olisi ehkä voinut toteuttaa edullisemminkin.
Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, etteikö Parikkalassa edelleen harrastettaisi käsitöitä ja etteikö taitokeskuskin olisi tarpeellinen. Sehän on ollut suorastaan ruhtinaallinen harrastuspaikka korkeatasoisine myymälöineen.  
Jos ja kun taitokeskus kuitenkin lopettaa, Parikkalan kunnalle jää kirkon naapurissa käsiinsä alueen vanhimpiin ja arvokkaimpiin kuuluva, 1830-luvulta peräisin oleva rakennus, joka on alunperin tehty kuntalaisten käyttöön kunnantuvaksi. Tyhjilleen se jäi edellisen kerran 1960-luvun lopulla, kun talossa toiminut kunnanvirasto muutti Harjulinnaan. Silloin pelättiin jopa arvorakennuksen purkamista, mutta nyt siihen ei varmaankaan edes heltiäisi lupaa. Käsitöitä talossa ryhdyttiin tekemään jo tuolloin, kun kunnallinen käsityöneuvonta-asema aloitti hirsirakennuksen suojissa.
Mutta mitä jatkossa? Myyntiin taloa ei varmasti kannata laittaa, koska sitä ei yksinkertaisesti voi luovuttaa kenen tahansa käsiin.
Voisiko yksi vaihtoehto olla niin sanottu taiteilijaresidenssi eli että talo vuokrattaisiin taiteilijalle tai käsityöläiselle ehdoilla, joihin voisi, vähän vuokraajasta riippuen, sisältyä esimerkiksi taideopetusta, taidenäyttelyitä, kulttuuritilaisuuksien järjestämistä, pihapiirissä olevien museoiden auki pitäminen ja ehkä kehittäminenkin yhteistyössä paikallisten ihmisten ja yhdistysten kanssa. Nyt olisi saumaa esimerkiksi kotiseutuyhdistyksen tai vastaavan perustamiselle.
Talosta saisi kaiken kaikkiaan hienon kulttuuritalon, johon kunta tietysti voisi palkata vallan viranhaltijankin.
Parikkalan kunnassahan ei ole vuosiin ollut kulttuurista vastaavaa viranhaltijaa, mikä kertoo kunnasta kaikenlaista –  mutta ei mitään positiivista.

Kommentoi

Hae sivuilta