Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Voi Venäjä

Todella hyviä reissuja. Näin voin kuvailla omaa Venäjän -matkahistoriaani, jonka ensimmäisiä lukuja kirjoitettiin noin 15 vuotta sitten.
Yksi poikkeus lukuisiin mukaviin matkoihin tosin mahtuu, se oli muutama vuosi sitten Lahdenpohjassa, jossa omaa hölmöyttämme jouduimme pidätetyiksi. Muutaman tunnin kuumotus rajavartiolaitoksella ja miliisiasemalla tosin muistutti jostain Venäjällä oleellisesta, kuten arvaamattomuudesta ja epäluuloisuudesta.
Vaikka ei vierailisi kuin Svetogorskissa eli Imatran naapurikaupungissa, maan erilaista ilmapiiriä ja kulttuuria ei voi olla aistimatta jo heti rajan ylitettyä –  ja juuri tämä yhdistettynä lyhyeen välimatkaan on ollut itselleni syy ja peruste Venäjän-matkailuun.
Kiinnostavimmat reissut ovat ilman muuta suuntautuneet Pietariin, jonka kauneus lähes itkettää ja kulttuuri ja historia saavat sanattomaksi. Tai esimerkiksi Volgan rannalla sijaitsevaan Tveriin, jonne monet ortodoksit Uukuniemen ja Parikkalan alueelta suuntasivat pakon sanelemina 1600-luvulla. Listaan voisi lisätä myös esimerkiksi Petroskoin, Kizhin, Terijoen, Moskovan, Käkisalmen ja ennen kaikkea tavalliset venäläiset ihmiset, jotka ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja kohteliaita. Ahtaaseen Ladaan mahtuu aina vielä pari suomalaista, kun järkkäillään, ja toki synttärisankarin juhlissakin menee muiden mukana pari kolme suomalaistakin.
Toistaiseksi viimeisen Venäjän reissun tein hieman ennen koronasulkua helmikuussa 2020 Svetogorskista lähteneellä paikallisbussilla Viipuriin. Voi olla, että tämän matkan muistoa on nyt vaalittava erityisellä pieteetillä, sillä se voi jopa jäädä vihonviimeisekseni.
Toki Venäjän matkailua on pitänyt miettiä vuosien varrella esimerkiksi siksi, ettei haluaisi olla millään muotoa tukemassa maata, jossa ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet ehkä koskaan. Mutta viimeisten kuukausien aikana Venäjästä on tullut entistä arvaamattomampi valtio, jota johtaa entistä arvaamattomampi mies, psykopaatin näköinen tsaarinkuvatus. Vertaus itseensä Iivana Julmaan ei liene tässä kohtaa kaukaa haettu.
Tällä hetkellä kai suurin osa venäläisistä häpeää olla venäläinen – mutta nähtäväksi jää, kääntyykö kansa myös konkreettisesti johtajaansa vastaan. Ihan ensimmäinen kansan masinoima vallankumous se ei naapurimaassa olisi – mutta juuri tällä hetkellä kaiken keskiössä on täysin perusteeton hyökkäys naapurimaahan.
Venäjä ja Neuvostoliitto ovat olleet Suomelle kaikkea muuta kuin normaali naapuri. Suomettumisen ajan politiikka on nykyään helppo arvostella ja keskeisiä poliitikkoja halveksia kumartelusta, mutta oliko silloin edes muita vaihtoehtoja. Tuskin.
Neuvostoliiton loppu ja glasnostin aika avasivat maan ovet vihdoin suomalaisille ja muulle maailmalle, ja entisestä epänormaalista alkoi tulla lähes normaali.
Esimerkiksi Suomen ja Venäjän välinen matkailu suorastaan kukoisti, ja hyötyjiä oli todellakin molemmin puolin rajaa.
Nyt tätäkin kaikkea voi vain muistella. Aluksi matkailua jarrutti ruplan arvon romahtaminen, heti kohta sen jälkeen rajat sulki korona, nyt mies, joka näköjään kykenee ihan mihin vaan.

Kommentoi

Hae sivuilta