Julkaistu 
Aleksi Keränen

Paras joukkue voitti

Joukkueurheilussa sanotaan usein, että parempi joukkue voitti ottelun.

Säännön vahvistava poikkeus on futismanagereiden hyvinkin värikkäässä joukossa erityisyksilöksi sekä itse julistautunut että sellaisena erottautunut Jose Mourinho, joka joulukuussa 2020 väitti ”parhaan joukkueen hävinneen.” Mourinhon valmentama Tottenham oli juuri hävinnyt Liverpoolille 2-1 kotijoukkueen viime hetken maalilla ja inhorealistiseen puolustamiseen pelinsä perustaneen vierasjoukkueen olisi pitänyt valmentajansa mukaan voittaa ottelu.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja Rene Fasel puolestaan kommentoi Leijonien historiallisen olympiakullan olleen väärin voitettu. Sveitsiläisen hammaslääkärin venäläiselle uutistoimistolle antaman lausunnon mukaan finaali ei ollut erityisen näyttävä, kuten Venäjän ja Ruotsin välinen välieräottelu. Puolustus ja ”pieni onni” toivat suomalaisille kultaa ja nyt Faselin mukaan ”nähtiin, millainen jääkiekon tulevaisuus tulee olemaan, kun puolustamalla voitetaan mestaruudet ja mitalit.”

Fasel ei ole tainnut kuulla alun perin jenkkifutiksesta maailmalle levinneestä sanonnasta ”hyökkäys voittaa otteluita, puolustus mestaruuksia.” Olympiaturnauksessa ja varsinkin -finaalissa paineet sekä panokset ovat äärimmäiset kovat, joten luulisi kansainvälistä kiekkoliittoa 27 vuoden ajan johtaneen ihmisen ymmärtävän asian syvemmän olemuksen.
Olympiavoittoon asti yltänyt leijonajoukkue ei myöskään kaivannut yksittäisiä miehiä: ei KHL:n maalikuningasta eikä ensimmäistäkään taalakaukaloissa tahkoavaa. Sama logiikka toimi myös naisten pronssijoukkueen kohdalla – kumpikaan ei lopulta ollut joukkuetta suurempi, päävalmentaja Pasi Mustonen tai kotiin jätetty ykkösmaalivahdin varavahti Noora Räty, vaan joukkueena onnistuminen ratkaisi.

Toisaalta suomalaisen jääkiekon suurimpia menestyksiä viimeisen kahdentoista vuoden ajalta yhdistää yksi nimi: Jukka Jalonen. Vuoden 2010 olympiapronssista alkoi taival, jonka aikana Jalosen päävalmentama maajoukkue on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakullan.

Jalonen valmensi nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen vuoden 2016 kotikisoissa. Tästä vuosina 1996-1998 syntyneiden ikäluokasta olisi ollut vahva edustus varsinkin näissä olympialaisissa. Kukaan huippumaista ei kuitenkaan lähettänyt Pekingiin turisti- tai huumorijoukkuetta, vaan parhaat pelasivat eikä se himmennä olympiakullan kimallusta laisinkaan. Tuskin Jalosen valmentama Suomi olisi ollut ulkona mitaleilta NHL-pelaajien ollessa mukanakin. Tästä kutkuttavasta mahdollisuudesta ja jopa Torinon olympiajoukkuetta kovemmasta porukasta voimme vain simasuina spekuloida.

Joukkueensa jokaiselta jäseneltä omana itsenään olemista vaativalla ja sitä kautta luottamusta rakentavalla Jalosella on opeissaan ja olemuksessaan paljon samaa kuin jalkapallomaajoukkueen kisoihin kammenneella Markku Kanervalla. Näistä opeista ja filosofioista voisi ottaa oppia moni muukin joukkue sinfoniaorkestereista sekavampiin soittoporukoihin tai vaikkapa kesäteatteriväestä kunnan työyhteisöön. Uskoisin, että osallistumisprosentti Jalosen tai Kanervan vetämään työilmapiirivalmennukseen olisi merkittävästi suurempi kuin Parikkalan kunnan viimeisimpiin kyselyihin vastanneiden osuus.

Kommentoi

Hae sivuilta