Julkaistu 
lege pajari-kosonen

Elämän kaipuun tyttärille ja pojille

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Jokaisen vanhemman pitäisi hyväksyen ymmärtää libanonilaisen Kahil Gibranin sanat hänen pääteoksestaan Profeetta  –  ja jokainen vanhempi tietää, miten vaikeaa se on, luovuttaa siis lapsi elämälle, maailmalle, omien käsien ulottumattomiin, tekemään omia valintojaan.
Luultavasti jokainen vanhempi toivoo lapselleen pelkkää hyvää.
Että hän saisi olla vauvana terve ja oppia konttaamaan, kävelemään ja puhumaan likimain neuvolan raamittamassa järjestyksessä. Että hän päiväkotiin ja eskariin mennessään saisi kavereita ja olisi muillekin kiva kaveri. Sosiaalisilla taidoilla on hirveän suuri merkitys koko elämässä. Että hän kouluvuosien aikaan ennen kaikkea löytäisi omat kiinnostuksensa kohteet ja ymmärtäisi olla ylpeä taidoistaan mutta myös tajuta sen, ettei yhden ihmisen tarvitse hallita kaikkea, yhtä hyvin kuvataiteita ja matikkaa, liikuntaa ja teknisiä töitä. Että vähempikin riittää.
Että hän kotoa pois lähtiessä tajuaisi omien siipiensä kantavan; että hänellä olisi sopivassa määrin itseluottamusta mutta myös annos nöyryyttä. Ei hän kuitenkaan tulisi pärjäämään ilman sitä. Että hän löytäisi omat intohimonsa ja sitä kautta ehkä opiskelupaikan ja mielekkään työn, kohtaisi oikean kumppanin, perustaisi kenties perheen, löytäisi harrastuksia ja sen kuuluisan tasapainon työn, perheen ja vapaa-ajan välillä. Että hän saisi olla onnellinen ja elää pitkään ja että kaikki menisi oikeassa järjestyksessä: vanhat kuolevat, nuoret elävät, vaikka sitten kuin viimeistä päivää.
Jokaisen nuoren ihmisen kuolema tuntuu turhalta, tapahtui se sitten Parikkalassa tai jossain muualla. Ei elämän oikea järjestys ole toteutunut, kun äidit ja isät joutuvat hautaamaan lapsensa. Luultavasti he tietävät tämän jälkeen liian hyvin, millaista on, kun pahin tapahtuu.
Kun omat lapset ovat pieniä, jokainen vanhempi kai pelkää, että jollekin heistä sattuu jotain. Ja kun he ovat kasvaneet, he pelkäävät edelleen.
Maailma on täynnä hienoja mahdollisuuksia mutta myös vaaroja, jotka saattavat elämän kaipuun tyttäristämme ja pojistamme tuntua mitättömiltä. Nuoret ovat täynnä kokeilunhalua, intoa ja uskallusta, ja niin heidän kuuluukin olla. Ja vanhemman osa on luottaa siihen, että kyllä he pärjäävät, ja että elämä kantaa.  
Vaikka ehkä haluaisimmekin, emme voi elää lastemme elämää, emme edes heidän kauttaan, ”sillä heillä on omat ajatuksensa”, kuten Gibran sanoo.

Kommentoi

Hae sivuilta