Julkaistu 
Aleksi Keränen

Joutavan romppeen määrä on vakio

Otsikonmukainen matemaattis-filosofinen totuus tuli testattua viime ja toissa viikolla muuttoa tehdessä. En ymmärrä, kuinka on mahdollista, miten noin 60 neliön kerrostalokaksioon on mahtunut niin paljon tavaraa, että neliöiltään noin tuplasti laajemman omakotitalon neliöt tursuvat tavaran määrästä.

Matka makuuhuoneesta työhuoneeseen olohuoneen ja eteisen kautta koukaten on (ainakin vielä) yksi parkourseikkailu tai Wipeout-karsinta. Kulkureitti mutkittelee yliajetun käärmeen tavoin ja tie kylpyhuoneeseen on kivetty lukuisilla laatikoilla, joiden sisällöstä saati tärkeydestä ei ole vielä lainvoimaista päätöstä.

Joidenkin tavaroiden määrä yllättää. Esimerkiksi kahvikuppien määrä oli lamaannuttava. Kuppien kyljistä löytyvien rautamorsiamien, konsolipelisarjoja tähdittävien pussirottien ja tietenkin myös muumihahmojen määrä yllätti toden teolla. Jos kahvia joisi yhdestä mukista viikon, riittäisi kuppien määrä kahden kofeiiniriippuvaisen käytössä kolmeksi tai neljäksi kuukaudeksi.

Joidenkin tavaroiden alkuperästä ja pääasiassa hyvin näennäisestä omistusoikeudesta syntyy keskustelua, jopa väittelyä.

Puolustus ottaa referenssinä käsiteltäväksi esimerkkitapaukseksi talouden mandoliinin omistajuuden ja historian. Väitin ja väitän vieläkin, että kyseessä on äitini muutama vuosi sitten kirpputorilta löytämä ja minulle lahjoittama kielisoitin. Avopuolisoni näkemyksen mukaan kyseessä on hänen isoisältään saama maniska. Keskustelu asian tiimoilta päättyi nopeasti ja jatkuu korkeintaan seuraavan muuton yhteydessä, jos silloinkaan.

Toisaalta on niitäkin tapauksia, joissa kumpikaan ei joko oikeasti muista tai hieman vedättääkseen ole muistavinaan, mistä mikäkin roju on peräisin. Yksi tällainen tavara oli tietokonekaiutinsetti, jonka olin Parikkalaan muutettuani saanut eräältä kaveriltani. Kaiuttimet yhdistyvät toisiinsa ja tietokoneeseen erilaisin piuhoin, jotka olisivat olleet taloutemme kissoille mielenkiintoista leikitysnarua, joten pönttöläjä on ollut vaatekaapin alahyllyllä jemmassa. Ikea-kassissa toimitettu setti siirtyi koskemattomana uuteen asuntoon, jossa sen toivottavasti saa petoeläinturvallisesti kasattua.

Muuttamisesta on tullut kerta kerralta vakavampaa. Ensin muutti pois kotoa uuteen opiskelukaupunkiin, sieltä kotikonnun kautta seuraavaan. Joensuussa tuli muutettua kahdesti ja sieltä muutettiin Parikkalaan kahdessa osassa: meikäläinen edeltä tammikuussa 2020 ja virallisesti takaisin yhteen viime keväänä. Romppeen määrä tuntuu vain lisääntyneen, vaikka sitä on jokaisen muuton yhteydessä koitettu karsia.

Ihminen on aina ollut luonteeltaan metsästäjä-keräilijä. Nykyihmisen metsästys rajoittuu pääosin hyvien tarjousten kiikarointiin ja keräilijäluonne siihen, ettei mistään oikein raaskisi luopua.

Ostin, kun halvalla sain, mutta kahta en vaihda: varsinaissuomalaisen kaupungin nimellä varustettua Pohjois-Pohjanmaalla tuotettua sinappia ja kaikenlaisen joutavan romppeen keräilyä tai pikemminkin säilyttämistä.

Kommentoi

Hae sivuilta