Julkaistu 
Aleksi Keränen

Harmaa on uusi musta

Legendaarinen jalkapallomanageri Bill Shankly lausui, että jos joukkuetta ei voi kannattaa tasapelin tai tappion hetkellä, ei sitä tarvitse kannattaa voitonjuhlienkaan koittaessa. Omanlaistaan myötä- ja vastoinkäymisissä rinnalla kulkemista tämäkin. Lausahdus perustuu sille ajatukselle, ettei tämänkään asian suhteen voi noin vain noukkaista rusinoita pullasta: on kannatettava itse joukkuetta, ei pelkästään sen kulloinkin saavuttamia tuloksia.


Kaikista vastoinkäymisistä ei positiivisia puolia löydy, olivat sitten tasapeleiksi tai varsinkin tappioiksi luokiteltavia. Osasta kuitenkin löytyy ja niitä kannattaa ainakin joskus miettiä. Joitain niistä voi koittaa jatkojalosteisesti hyödyntääkin. Ensimmäinen sekä ennaltaehkäisevin positiivisen ajattelun muoto on se, ettei ainakaan etsimällä etsi ja hakemalla hae elämäänsä lisää vastoinkäymisiä ja vaikeuksia; niitä kun tahtoo kohdalle tulla tarpeeksi pyytämättäkin. Jos taas keskittyy ottamaan iskuja vastaan ilman aikomustakaan suojautua, ei lopulliseen tyrmäykseen tarvita steroideilla piristettyä neuvostoliittolaista rajavartijaa kuten Hollywood-elokuvissa.


Positiivisen pohdinnan olisi hyvä pysyä myös järjen rajoissa. Mustasta ei tule valkoista eikä päinvastoin, molemmista voi kuitenkin löytyä useampia harmaan sävyjä. Ehkäpä nykyaikana tuo harmauden löytäminen ja hyväksyminen, jossain määrin jopa vaaliminen, voisi olla tervettä. Ei kaikki ole joko uskomattoman upeaa tai mahdottoman masentavaa. Joskus saa olla ihan rehellisesti kohtalaisen huono tai riittävän hyvä, oli mittarina sitten mustavalkospektri omista tuntemuksistaan tai (työ)päivän onnistuminen yleisemmällä tasolla. Ei se silti tarkoita, etteikö parhaimpaansa pyrkisi. Kerran kuukauteen melkeinpä pitäisi olla vaikka tahallaan niin harmaa, mauton, väritön ja hajuton, että valtionviraston vastuuvapaa virkamieskin näyttäisi Batman-pahikselta.


Minkä takia sitten normaalilla arkielämällä tahtoo nykypäivänä olla entistä vähemmän painoarvoa, vaikka suurin osa ajastamme tätä arjen harmautta on? Eihän se välillä niin hyvin maita, mutta maittaapa kuitenkin. Jos jokaisesta päivästä yrittää tehdä unohtumattoman ja merkittävän, päätyy oravanpyörässään lopulta siihen pisteeseen, jossa unohtumattomuus ja merkittävyys unohtavat merkityksensä.


Arkipäivistä harmaimmalla eli maanantaillakin on merkityksensä muunakin kuin viikonpäivien Kouvolana. Itse asiassa maanantaihan olisi arjen maittavuuden suhteen mitä parhain mittari – vedenjakaja päättyneen viikonlopun ja koko ajan mukavammaksi muuttuvan loppuviikon välillä. Entä jos viikon ohjelmaa ja seitsenpäiväisen onnistumista määritettäisiinkin sen suhteen, mitä on maanantaina tehnyt, harrastanut ja ylipäänsä saanut aikaan? Friday on my mind eli perjantain kalloon jääminen vaihtuisikin maanantaipäivien uuteen loistoon nostamiseen: Make Mondays Great Again!

Kommentoi

Hae sivuilta