Julkaistu 
Aleksi Keränen

Kymppitonnin haaste

On todettu, että virtuositeetin saavuttamiseksi vaaditaan kymmenen tuhatta tuntia harjoittelua. 37,5-tuntisiksi työviikoiksi muutettuna tämä vastaa 266 viikkoa, noin viittä vuotta ja puoltatoista kuukautta. Tällä matematiikalla hyvin moni meistä olisi virtuoositasoa työnsä lisäksi myös jossain harrasteessaan. Jos tuon kymppitonnin täyttymistä olisi aikaa odotella eli suorittaa kaksikymmentä vuotta, kertyisi viikoittaista harjoiteltavaa kymmenisen tuntia viikossa. Tunti ja vartti päivittäin ja olet kolmekymppisenä Gary Moore, von Hertzen nyt vähintäänkin!


Synnynnäiset lahjat auttavat johonkin saakka, mutta kokonaisuudesta oma osansa jokaisen kohdalla on nämä tehdyt tunnit. Siinä missä joillain määrä vaadittu määrä työtä on vaikkapa kymmenen prosenttia, on joillain ”lahjattomilla” enemmän harjoiteltavaa. Yhtä arvokkaita teitä molemmat. Suuremman määrän romantisointia osakseen saa tämä perisuomalainen läpi harmaan kiven -asenne ja samalla kuitenkin aina voivotellaan, miten kenelläkin olisivat lahjat riittäneet vaikka mihin, mutta hukkaan menivät. Onkohan kovinkaan usein mietitty sitä, että reilumpi ripaus lahjakkuutta tuo mukanaan suuremmat odotukset ja paineet? Jossain vaiheessa on myös opeteltava ottamaan lahjoistaan entistä enemmän irti ja tämän opetteleminen käy vanhemmiten vaikeammaksi.


Harjoittelumäärän lisäksi tarvitaan myös itsekriittisyyttä ja eritoten laatua. Pelkkää C-duuriasteikkoa sahaamalla tuskin päästään vielä puusta pitkälle, samaten liian laiskasti sinne päin tekeminen vie korkeintaan harhaan. Jotkut asiat oppii nopeammin ja joidenkin taitotasojen väliset loikat voi tehdä ripeästi, joskus liiankin helpon tuntuisesti, mutta pidemmällä aikavälillä tapahtuva eteneminen ei ole pikavoittojen raaputtamista, vaan pitkäjänteistä työtä, jossa kehittyminen on hidasta.


Eräs kaverini kertoi saaneensa musiikinopettajaystävältään vinkkejä, joilla kehittyi vähällä työllä todella paljon. Eihän se mahdotonta ole, mutta tuskin pysyvääkään. Jos kaikki olisi näin yksinkertaista ja TV Shop -malliin vähemmällä enemmän -logiikalla toimivaa, olisi virtuositeetti kokenut inflaation. Ehkä jonkunlaista kulumaa termiin on jo tullut. Soittamisen saralla instrumenttien hallinnassa ollaan entistä taitavampia, mutta shokkiwaun vaikutus jää lyhyeksi sisällön ollessa ohkaista titaaninlujaan tekniseen taituruuteen verrattuna. Hän soittaa kuutta kieltä yhtä aikaa, mutta onko hänellä mitään sanottavaa?


Kaikki on tehty vähintäänkin kertaalleen, mutta tästä huolimatta jotkut onnistuvat silti erottautumaan muista. Olisiko mahdollista, että tästä ”kymppitonnista” voisi käyttää jonkun määrän siihen, että miettii oman itsensä löytämistä ja samalla erottautumista? Ehkä vähemmällä enemmän -logiikka toimisi tässä paremmin: varttitunnin tiukka ja tarkasti tehty treeni voisi olla tehokkaampaa tunnin päämäärättömään sohimiseen verrattuna.

Kommentoi

Hae sivuilta