Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Haussa: Saimi

Melkein voisi olla kateellinen punkaharjulaisille. Etenkin Punkaharjulle kotiutuneesta yrittäjä Saimi Hoyerista, joka entisen valtionhotellin, nykyisen Hotelli Punkaharjun, ostettuaan on pannut tuulemaan. Paikka on nykyään kuin hiottu helmi, jossa vaalitaan paitsi korkealaatuista ja asiakasta arvostavaa hotelli- ja ravintolakulttuuria myös viisaasti luontoa ja historiaa, sillä molempia paikassa ja koko kunnassa riittää.

Luonto on meille suomalaisille lähes itsestäänselvyys, jota etenkin muualta tulevat jaksavat vielä päivitellä. Historia taas on arvo, jonka vaalimisen päälle onneksi yhä useammat matkailuyrittäjätkin ymmärtävät. Historia kun on asia, joka on – sitä ei siis tarvitse keksiä uudelleen tai tyhjästä. Jotenkin tässä kohtaa tulee mieleen esimerkiksi se, kuinka Parikkalasta yritettiin, toki Siikalahteen nojaten, tehdä Lintuinmaata – turhaan. Keksimällä keksitty kun ei vain toimi, oli opaskyltin lintu kuinka kaunis tahansa.

Palataan vielä Punkaharjulle. Hoyerin tehtävä ei suinkaan ole ollut helppo, mutta kenelle yrittäjälle yrittäminen helppoa olisikaan, ellei nyt lasketa niitä teollisuussukujen vesoja, joille varmat ja tuottoisat yritykset lankeavat perintönä lähes kuin manulle illalliset. Hoyer on kuitenkin esimerkki yrittäjästä, joka on rohkeasti toteuttanut unelmaansa, avannut uusia latuja  ja saanut  myös tukea. Isona plussana tulee yhteisöllisyys, jota hän on vahvana verkostoitujana lujittanut paitsi hotellissaan myös koko kunnassa.

Koronan tuomat matkailurajoitukset ja ehkä terve järki ovat saaneet ihmisiä innostumaan nyt kotimaan matkailusta. Tervetuloa Punkaharjun lisäksi myös Parikkalaan ja Rautjärvelle!

Täällä tosin todella isona puutteena on isomman (eli normaalikokoisen) hyvin varustellun hotellin puuttuminen.

Nyt olisikin tuhannen taalan paikka korjata puute ja ryhtyä hotelliyrittäjäksi Parikkalassa, Valtatie 6:n varressa, jossa myynnissä on historiallinen Karjalan Lomahovi hotellirakennuksineen, kartanoravintoloineen ja rantamökkeineen.

Nyt tarvittaisiin todellakin jonkinlaista Saimia, joka laittaisi paikassa tuulemaan ja tekisi siitä sen hiotun helmen. Ainakin paikan sijainti on mitä parhain – ja paranee vain, kun Parikkalan rajanylityspaikka saadaan auki.

Joku voi jo tässä kohtaa kyynisesti epäillä, riittääkö hotelliin majoittujia. Täytyy muistaa, että useamman henkilön majoittava hotelli vetää paikkakunnalle varsinaisen kesämatkailusesongin ulkopuolella myös seminaarien, viikonlopputapahtumien, kokousten järjestäjiä.

Itse olin mukana keväällä järjestämässä noin 100 kokoustajan ja 50 yöpyjän  tapahtumaa, mieluiten tietenkin kotikunnassa Parikkalassa, jota olisi mielellään esitellyt muutenkin muualta tulevalle väelle. Kylmä tosiasia kuitenkin oli, ettei paikkakunnalla voinut tilaisuutta järjestää majoitustilojen puuttumisen vuoksi, joten nämäkin asiakkaat oli saamassa naapurikaupunki. Tosin viimeistelyn hoiti tässä tapauksessa korona.

 

Kommentoi

Hae sivuilta