Julkaistu 
Aleksi Keränen

Mummo

Teatterin monitaituri, AMK-aikainen opettajani Pirkko Kurikka kiteytti eräällä käsikirjoittamisen tunnilla asian seuraavasti: ”poikalapsi ei rakasta ketään samalla tavalla kuin mummoaan”.

Isäni äiti Tuulikki Keränen, tuttavallisemmin Tuuti-mummo, nukkui pois viime kesän lopulla kunnioitettavassa 93 vuoden iässä. Mummosta muotoutui heinäveteläisyydestään huolimatta Tuusniemen oekee immeinen, OG- eli original gangster -mallinen sellainen. Sitkeää tekoa hän oli myös, kun melkein yhdeksänkymppiseksi asti pystyi kotonaan asumaan. Kesäisin lähin naapuri oli parin, muina vuodenaikoina päälle viiden kilometrin päässä. Mihinkäs hän kotoaan lähtisi.

Ei jäänyt nälkä Pantamäen tuvan pöydästä lähtiessä, ei varmasti kenellekään. Näin tuumi hänet haudan lepoon siunannut pastorikin. Ruoanlaiton ja varsinkin sen tarjoilun eli syömisen suhteen mummo oli ehdoton, jopa fundamentalistinen. Ei auttanut pelkästään kahville pistäytyä, lämmin ruoka piti odottaa ja santsata useampaan kertaan. ”Ethän sinä edes vielä mitään syönyt, noin vähän, ei tuolla jaksa”, loihe lausuman liturgia liian laihasta lounastamisesta. Serkkuni punkhenkisestä puolisokokelaasta varoitettiin etukäteen, tosin pelkästään lihattoman ruokavalionsa eikä esimerkiksi ulkonäkönsä vuoksi. Johtopäätös oli looginen: ”kerta ei lihhoo syö, niin paestanpa kannoo”.

Sähköbasso-ostoksia miettineeltä isältäni mummo oli kysynyt sittemmin ikonisiin mittasuhteisiin nousseen kysymyksen ”tointaako”. Onko järkeä, siis. Omasta soittoharrastuksestani mummo oli aina kiinnostunut, välillä koulumenestystäkin enemmän. Mummo pysyi ajan hermolla ja oli tietoinen edellä mainitun bassonostajan kanssa isä-poika-mallilla tekemistämme keikkareissuista. Erään kerran istuessani tuvan pöydässä mummo kysyä paukauttikin, että ”ootteko työ sitä Matonnoo mänössä kahtomaan” – tiedonvälityksen toimiessa popin kuningattaren Helsinkiin saapuminen tiedettiin Koillis-Savossa asti.

Mummo jos kuka ymmärsi ja hyväksyi. Ehkä hän tajusi olleen oman, sotaisankin aikansa lapsi. Tuputtaminen koski ainoastaan ruokaa, näkemyksiä uskonnosta tai politiikasta ei tyrkytetty. Kaikenlainen ehdottomuus ja ankaruus loisti poissaolollaan. Hän piti koulutusta tärkeänä ja ilmaisi senkin lämpimästi, ei millään lailla pakon tai patistelemisen kautta. Hän kohtasi kaikki ihmiset lämmöllä ja vailla ennakko-oletuksia tai taka-ajatuksia. Aidosta kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä saisimme kaikki ottaa mallia.

Loppujen lopuksi voisi ottaa mallia myös siitä, että voi olla tyytyväinen siihen mitä on. Mitä itse on ja mitä itsellä on. On harvinaisen surkea asia, että en ehtinyt mummolle kertomaan ammattikorkeakoulusta valmistumisesta tai näistä työhommistanikaan. Mummo se nimittäin olisi riemumielin kertonut puhelimitse koko suvulle ja huastanut naamatusten kaikille hoitajillekin, miten nyt tulee saman liiton lehti sekä pojalle että pojanpojalle. Olisi siinä saattanut joku miettiä, että kaikestapa sitä voi immeinen onnelliseksi tulla, mutta vilpittömyyttä ja aitoutta ei olisi kiistänyt kukaan.

Kommentoi

Hae sivuilta