Julkaistu    |  Päivitetty 
Aleksi Keränen

Hämärän kaupan ilta: VVS-Sähkö mukana useamman vuoden tauon jälkeen

Seppo Huttunen. Aleksi Keränen Seppo Huttunen.

VVS-Sähkön toimitusjohtaja Seppo Huttunen kertoo yrityksen tämänhetkisten kuulumisten olevan positiivista sorttia.

- Meillehän kuuluu hyvää, sillä töitä on paljon. Siitä ei ole tarvinnut huolehtia.

Korona ei vaikuttanut yrityksen toimintaan oikeastaan millään lailla, Venäjän Ukrainaan kohdistamalla hyökkäyssodalla on puolestaan ollut haittaa pandemiankin edestä.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

- Sota on nostanut hintoja ja asiakkaista on tullut varovaisempia. Erikoistarvikkeissa, kuten esimerkiksi valaisimissa ja keskuksissa, ovat toimitusajat voineet olla moninkertaiset edellisiin vuosiin verraten eivätkä ne ole aina silti pitäneet lainkaan paikkaansa.

- Ennustettavuus on vähän huononlainen, että milloin pääsee mitäkin töitä hoitamaan.

Pois poterosta

VVS-Sähkö on ollut viimeksi mukana Hämärän kaupan illassa neljä tai viisi vuotta sitten.

- Nyt on mukava olla mukana. Muutenkin tulee oltua aktiivisesti yrittäjätoiminnassa mukana, ettei sulkeuduta ihan täysin omaan poteroon, Huttunen sanoo.

Hän uskoo, että huomisillaksi isketään pöytään jonkinlaisia hämäriä tarjouksia.

- Meidät tavoittaa tästä Parikkalantien toimitiloistamme. Odotuksenani on, että toivoisin yrityksemme tulevan ihmisille tutuksi. Ollaan tässä jo joku aika oltu ja olisi mukavaa, että ihmisiä tulisi käymään.

Glitterit kuntoon

Seppo Huttusella oli heittää lopuksi pienimuotoinen myyntipuhe.

- Kannattaa tulla tänne ainakin hörppäämään kahvit ja ottamaan koristetta naamaan. Pia-vaimoni on kauneushoitolayrittäjä ja tulee tänne tekemään glittertatuointeja ja -meikkausta kaikenikäisille kävijöille. Pääpaino perjantai-illalle on se, että tehdään yritystämme tunnetuksi, VVS-Sähkön yrittäjänä vuodenvaihteesta 2019-2020 lähtien toiminut Huttunen kertoo.

- Kaikenlaista mukavaa ja vähemmänkin mukavaa on näihin viime vuosiin mahtunut. Tasaista ei ole paljoa ollut.

Hämärän kaupan ilta Parikkalassa pidetään tänään perjantaina klo 17-20. Illassa monet Parikkalan keskustan yritykset pitävät oviaan auki - mukana on myös yhdistyksiä, järjestöjä, kirjasto ja seurakunta.

Kommentoi

Hae sivuilta