Julkaistu 
Aleksi Keränen

Muukkonen Hurrikaanin riveihin

Ensi kaudella Hurrikaani-Loimaata edustava Aleksi Muukkonen on harjoitellut Parikkalahallissa. Aleksi Keränen Ensi kaudella Hurrikaani-Loimaata edustava Aleksi Muukkonen on harjoitellut Parikkalahallissa.

Miesten maajoukkueleiriryhmään valittu PaU-kasvatti Aleksi Muukkonen pelaa ensi kaudella lentopallon Mestaruusliigaa Hurrikaani-Loimaan riveissä. 18-vuotias Muukkonen teki Hurrikaanin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

– Sopimus syntyi huhtikuun puolessavälissä. Paljon on puhelin soinut kauden jälkeen ja oli useampiakin vaihtoehtoja, mutta Hurrikaani tuntui itselle parhaalta vaihtoehdolta tässä kohtaa. Sopimuksen teossa ei ollut itselläni mitään kiirettä, mutta parempi se on nyt lähteä Kuortaneelle leireilemään, kun on jo ensi kauden kuviot tiedossa, Aleksi kertoo.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtenä syynä Loimaalle lähtöön on paluu yleispelaajan tontille ja Hurrikaanilla olisi tähän suurta roolia tarjolla.

– Heillä on kova tahto kehittää minua siinä roolissa. Olen kuullut myös paljon hyvää itse organisaatiosta ja uskon myös, että Jussi Heino on paras mahdollinen valmentaja kehittämään vastaanottopelaamistani. Loimaalle pitäisi tulla kova ja nälkäinen jengi kasaan. Mitaleista pelataan ensi kaudella ja Hurrikaanilta puuttuu vielä se kirkkain mitali.

Hurrikaani-Loimaan toiminnanjohtaja Anssi Rämö kertoi pelaajamarkkinoilla olleen vain yksi erittäin mielenkiintoinen nimi.

– Se oli juuri Aleksi. On erittäin hienoa saada viime kauden Mestaruusliigan läpimurtopelaaja Hurrikaaniin pelaamaan, Rämö Hurrikaanin tiedotteessa totesi.

Helmikuussa 2+3-vuotisen jatkosopimuksen Hurrikaanin kanssa tehnyt päävalmentaja Jussi Heino kuvaili Muukkosta nuoreksi ja eteenpäin haluavaksi pelaajaksi.

– Hyvät raamit ja kropan hallinta, intoa riittää. Erittäin mielenkiintoista nähdä ja kuulla, miten Aleksi haluaa kehittyä, Heino täydensi.

Kommentoi

Hae sivuilta