Julkaistu 
Lege Pajari-Kosonen

Etelä-Karjalassa neljä uutta koronatartuntaa

Sairaanhoitaja Anne Poutanen otti koronanäytteitä alkuviikosta Parikkalan hyvinvointikeskuksessa. Sairaanhoitaja Anne Poutanen otti koronanäytteitä alkuviikosta Parikkalan hyvinvointikeskuksessa.

Etelä-Karjalan alueella on todettu neljä uutta koronatartuntaa. Näytteitä on otettu tähän mennessä reilulta 15 000 ihmiseltä, ja edellinen positiivinen testitulos oli elokuun lopulta.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, ja maskien käyttöä suositellaan tietyissä tilanteissa.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

– Etelä-Karjalassa on nyt syytä varautua alueellisesti suuriin tartuntaryppäisiin, joita on myös lähimaakunnissa ilmennyt, sanoo terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.

-  Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa koronaviruksen leviämiseen. Hyvä käsihygienia, turvavälit ja kasvomaskien käyttö silloin, kun turvavälejä ei ole mahdollista pitää, on ensiarvoisen tärkeää, hän muistuttaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tänään julkaissut uudet kasvomaskisuositukset perustuen epidemian alueelliseen leviämiseen. Etelä-Karjalassa noudatetaan toistaiseksi perusvaiheen maskisuosituksia, jolloin suositus koskee ensisijaisesti joukkoliikennettä, koronavirustesteihin hakeutumistilanteita sekä riskialueelta Suomeen saapuvia.

- Mikäli epidemian katsotaan olevan kiihdytysvaiheessa, koskee maskisuositus lisäksi muun muassa toisen asteen opetusta sekä kauppoja. THL:n uudessa suosituksessa on ohje myös leviämisvaihetta varten.

Kuvassa koronanäytteitä Parikkalan hyvinvointikeskuksessa alkuviikosta ottanut sairaanhoitaja Anne Poutanen.

Kommentoi

Hae sivuilta