Julkaistu    |  Päivitetty 
Anssi Kemppinen

Rottia on ollut keväällä runsaasti Särkisalmella

Rotanloukkuja on aseteltu rottien kulkureiteille. Isännöitsijän Jarno Nenosen mukaan pyydystetyt rotat ovat olleet reilu parikymmentä senttiä pitkiä. Anssi Kemppinen Rotanloukkuja on aseteltu rottien kulkureiteille. Isännöitsijän Jarno Nenosen mukaan pyydystetyt rotat ovat olleet reilu parikymmentä senttiä pitkiä.

Särkisalmella on näkynyt tänä keväänä poikkeuksellisen paljon rottia.
Ensimmäisiin torjuntatoimiin ryhdyttiin maaliskuussa Aatuntien rivitaloalueella, kun asukkailta oli alkanut tulla taloyhtiölle eläimistä ilmoituksia. Talon isännöitsijän Simmeksen Jarno Nenosen mukaan rotat alkoivat kerääntyä pihoille, kun ne löysivät ruokaa lintulaudan vierestä.
Nenosen arvelujen mukaan rotat saattavat olla peräisin lähellä olevien autiotalojen nurkista, ehkä vanhan meijerin alueelta tai läheiseltä viljavarastolta.
Ja kun rotat saavat helppoa ravintoa ja niillä on sopivia pesäpaikkoja, ne myös lisääntyvät nopeasti. Rottanaaras voi synnyttää ympäri vuoden ja tehdä useampia poikueita.
Lisääntymistä on juuri nyt edistänyt myös talven hyvät olosuhteet. Syy on leuto talvi, sanoo Nenonen.
– Kevättalvella 2020 on tullut enemmän rottavalituksia kuin muina vuosina, sanoo myös ympäristöinsinööri Merja Kaksonen Imatran seudun ympäristötoimesta.
Kaksosen mukaan myös Rautjärveltä tuli alkutalvesta yksi ilmoitus ympäristötoimeen.
Särkisalmen rottaongelmaan alettiin heti puuttua, kun siitä saatiin tieto ja torjunta-ammattilaisten avulla rottia ei ole enää rivitaloalueella havaittu. Nenonen kertoo, että rotista on tehty havaintoja myös Lohikontin piha-alueelta ja läheisiltä autiotaloilta.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Kommentoi

Hae sivuilta