Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Isyydestä on kaikenlaisia kokemuksia

Tänä sunnuntaina vietetään isänpäivää. Päivä nostaa pintaan monenlaista tunnetta, muistoja, kaipuuta, kiitollisuutta, pettymyksiä ja joskus myös kysymyksiä, joihin on vaikeaa saada vastauksia. Toisissa perheissä katetaan pöytään juhla-ateria, toisissa viedään kynttilä haudalle. Joku odottaa isän soittoa, toinen tietää, ettei sitä enää koskaan tule.

Aikuinen ihminen tekee valintansa, kuinka kantaa vastuunsa.

Naisena on ehkä mahdotonta täysin ymmärtää, miltä isyys tuntuu. Onko se samanlaista rajatonta ja ylitsevuotavaa rakkautta kuin äidillä lastaan kohtaan? Vai ilmeneekö se eri tavoin, hiljaisempana huolenpitona, vastuuna ja läsnäolona? Varmasti vastaus riippuu ihmisestä, isästä ja lapsesta. Jokainen vanhempi rakastaa omalla tavallaan. Monelle isä on ensimmäinen esikuva miehestä. Mutta millaisessa maailman ajassa oma isä ja isoisät kasvoivatkaan? Maailma ja perhesuhteet ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana valtavasti.

Täällä itäisessä Suomessa isät ovat käyneet läpi pakollisen historiapolun. Sodat jättivät syvät jäljet Parikkalaan, Rautjärvelle ja lukemattomiin muihin rajapitäjiin. Moni mies kantoi mukanaan kokemuksia, joista ei puhuttu eikä niihin palattu koskaan, vaikka miten olisi keskustelua yrittänyt avata. Moni lapsi kasvoi isän kanssa, joka oli ehkä fyysisesti läsnä mutta jonka mieli oli jäänyt kiinni raskaisiin muistoihin. Ylisukupolvisista traumoista puhutaan nykyään paljon, ja hyvä niin. On vaikea ajatella, etteivät suuret menetykset olisi vaikuttaneet siihen, miten tunteita on opittu näyttämään, miten lapsia on kasvatettu. Moni tuntuu kokevan, että isän syliin ei ollut koskaan kapuaminen. Silti kaikkea ei tarvitse selittää menneisyydellä. Jokainen aikuinen ihminen tekee myös omat valintansa, miten osuutensa vanhemmuudesta hoitaa ja kuinka kantaa vastuunsa siitä, minkä jäljen jälkikasvuun jättää.

Mutta lähtökohtaisesti jokainen uusi sukupolvi yrittänee olla hieman parempi kuin edellinen. Onkin ollut hienoa huomata, kuinka isyys on muuttunut. Nykyisillä isillä on aiempaa paremmat mahdollisuudet osallistua lasten arkeen heti syntymästä lähtien. Isä voi jäädä vanhempainvapaalle, hoitaa vauvaa kotona ja olla mukana tasavertaisesti kasvun hetkissä. Toivottavasti huomattaisiin vielä se, että lapsikin opettaa oivalluksillaan. Että pieniäkin kuultaisiin eikä työnnettäisi syrjään keskusteluista, kuten Suomessa on ollut tapana.